YSTEALLA KANSAINVÄLISTÄ TOIMINTAA, JOLLA TUEMME SOSIAALI- JA TERVEYSALAN KEHITTYMISTÄ MAAILMALLA

Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset (YSTEA ry) pyrkii kansainvälisellä toiminnallaan edistämään kehitysmaiden taloudellista kasvua ja yhteiskunnallista kehitystä. Pyrkimyksenä on vaikuttaa rauhan säilymiseen tai sen luomiseen kehitysmaissa pienin askelin.

Kehitysyhteistyön kautta toteutetaan YSTEAN kasvatustavoitteita sekä edistetään ERTON jäsenten, ennen kaikkea ystealaisten jäsenten, tietoisuutta kehitysmaiden elinolosuhteista.

Kansainvälistä toimintaa ja kehitysyhteistyötä YSTEA harjoittaa tällä hetkellä kolmella tavalla:

·    Olemme Kehitysyhteistyön palvelukeskus KEPAn jäsenjärjestö
·    meillä on kaksi kummilapsiyhteisöä World Vision kautta.
·    Olemme osakkaana Naisten Pankissa ja sitä kautta tukemassa kestävää kehitystä kehitysmaissa.

YSTEA on Kehitysyhteistyön palvelukeskus KEPAN jäsenjärjestö

KEPA on järjestöjen yhteistyö-, vaikuttamis- ja palvelujärjestö. Kepan lähes 280 jäsenjärjestöä seuraavat kehityspolitiikkaa tai tekevät kehitysyhteistyötä.
Kepa on Suomen johtava kehityspolitiikan järjestöasiantuntija. Sen toiminnan tavoitteena on vaikuttaa köyhyyttä synnyttäviin ja ylläpitäviin eli köyhdyttäviin rakenteisiin kuten epäoikeudenmukaiseen kauppapolitiikkaan.

Kepa neuvoo ja kouluttaa järjestöjä Suomessa ja niiden paikallisia yhteistyökumppaneita maatoimistoissaan.
Työntekijöitä Kepalla on tällä hetkellä Suomen lisäksi viidessä kehitysmaassa. Kumppanijärjestöjä Kepalla on näissä maissa kymmenkunta. Kumppanuuksilla vahvistetaan paikallisen kansalaisyhteiskunnan vaikutusmahdollisuuksia maansa politiikassa.
Näkyvin Kepan järjestämistä tapahtumista on vuotuinen Maailma kylässä -festivaali, joka kerää 50 000–70 000 kävijää Helsingin Kaisaniemeen toukokuun viimeisenä viikonloppuna. YSTEA on osallistunut vuosittain kyseiseen tapahtumaan.

YSTEA on Naisten Pankin osakasomistaja

Naisten Pankki on Kirkon Ulkomaanavun hallinnoima rahasto ja yhteisö kehitysmaiden naisten yrittäjyyden ja toimeentulon tukemiseksi kestävän kehityksen periaattein.

Naisten Pankki perustettiin toukokuussa 2007 yhdessä Liberiassa käyneiden vaikuttajanaisten ja Kirkon Ulkomaanavun kanssa.
Naisten Pankin tavoitteena on tukea kehitysmaiden naisten työtä köyhyyden voittamiseksi niin Afrikassa kuin muissakin maanosissa.
Erityisesti kehitysmaissa naiset ja tytöt ovat yhteiskunnallisen kehityksen hyödyntämätön voimavara. Naisten aseman ja toimeentulon parantaminen on keskeistä köyhyyden poistamisessa ja elintason parantamisessa.
Tukemalla kestävällä tavalla naisia YSTEA auttaa omalta osaltaan paitsi naisia myös heidän perhettään ja usein myös koko kyläyhteisöä. Kun naisten toimeentulo paranee, se lisää koko yhteisön tuloja ja näin koko kansantalouden hyvinvointia. Monessa hankkeessa myös miehillä on oma roolinsa. Esimerkiksi Kambodzhan kyläpankeissa jäseninä on miehiä ja naisia. 

YSTEA tukee kummitoiminnan kautta kehitysmaiden yhteisöllisyyttä

YSTEA toteuttaa kehitysmaiden yhteisöllisyyden tukemista World Vision kautta. World Vision -kummius on kehitysmaan lapsen elämää ja koko hänen yhteisöään muuttava asia. Kummilapsi saa meidän avullamme mahdollisuuden hyvään terveyteen ja koulunkäyntiin, hänen tietonsa ja taitonsa auttavat koko yhteisöä kehittymään ja kukoistamaan. YSTEAsta puolestaan lapsi saa ystävän, jonka säännöllinen tuki luo uskoa tulevaisuuteen.

Kummihankkeissa edistetään lasten terveyttä ja ravitsemusta, luodaan edellytykset koulunkäynnille ja tuetaan perheiden elinkeinotoimintaa. Tavoitteena on puuttua sekä köyhyyden ilmenemismuotoihin että sen syihin ja saada näin koko yhteisössä aikaan pysyvä muutos parempaan. Rahat ohjataan aina yhteisölle, ei suoraan lapselle. Tarkoituksena on parantaa varsinkin yhteisön haavoittuvimmassa asemassa olevien perheiden elinoloja ja tukemalla kestävää kehitystä. Kouluttamalla paikallisia ihmisiä ja rakentamalla työ heidän varaansa ja heidän kanssaan alusta lähtien taataan työn pysyvyys ja tulosten kestävyys alueella.

Näin ollen YSTEA on tukemassa kummitoiminnan kautta paikallisia yhteisöjä ja siten vahvistamassa sosiaalista vahvistumista juuri tuon yhteisön parissa. Tukemamme hankkeet edistävät sosiaali- ja terveysalan kehittymistä valitsemissamme yhteisöissä. Toiminnallamme on suuri merkitys.

Haluatko lisätietoa YSTEAN kansainvälisestä toiminnasta ja kehitysyhteistyöstä?

Pekka Laukkanen
YSTEAN kansainvälisyys- ja kehitysyhteistyövastaava
Sähköposti: pekka.laukkanen@erto.fi
GSM 040 093 1033

Lisätietoa YSTEAN kansainvälisestä toiminnasta ja kehitysyhteistyöstä myös YSTEA 2/2010 -jäsenlehdestä


 

 

 

 


YSTEAN kansainvälisen toiminnan ja kehitysyhteistyön tavoitteina ovat:

·    köyhyyden vähentäminen
·    yhteiskunnallisen tasa-arvon ja ihmisoikeuksien edistäminen
·    ympäristöongelmien ratkaiseminen
·    pysyvien tulostan saavuttaminen taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän toiminnan avulla
·    kehitysmaan omien pyrkimyksien tukeminen
·    sukupuolten välisen tasa-arvon periaatteen tukeminen
·    kehitysmaiden oman kansalaistoiminnan kehittäminen ja tukeminen omaehtoisuuden ja oma-aloitteisuuden pohjalta