Teksti: Tiina Sandberg
Aamun ukkosmyrskystä ja Espoon junaliikenteen ongelmista huolimatta ERTOn jäsenpäivä houkutteli lauantaina 14. 8. Suomenlinnaan parisataa osallistujaa. Päivä alkoi tiukalla talous- ja työllisyysasialla paneelikeskustelun merkeissä tai vaihtoehtoisesti hyvän olon luennolla ja jatkui saarikierroksen, tanssin, teatterin ja muun mukavan merkeissä. Lämpöä ja tunnelmaa riitti pikkutunneille asti.
Päivän asiallisimmat puheenvuorot käytiin Paarlastihuoneella, jossa ruodittiin työllisyystilannetta, epävarmaa taloutta ja tulevia vaaleja. Paneelikeskustelun vetäjänä toimi puheenjohtaja Tapio Huttula. STTK:n talouspoliittinen asiantuntija Ralf Sund alusti keskustelun, vastaajina olivat hallituksesta Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) ja oppositiosta Maria Guzenina-Richardson (sdp).
Poliittisesta vastakkainasettelusta huolimatta keskustelua käytiin hyvän yhteistyön hengessä. Pientä vääntöä syntyi nuorisotyöttömyyden hoidosta, energiapolitiikasta ja kuntien ahdingosta.
Talouden suhteen Sund oli varovaisen optimistinen: "Helteet jatkuvat ja laman jälkeisestä uudesta notkahduksesta selvitään kuin koira veräjästä."
Työttömyyden kasvu on niin Sundin kuin muunkin paneelin mielestä tämän hetken vakavin ongelma. Tulevana syksynä ja talvena huono työllisyystilanne koskettaa lähes kaikkia ertolaisia. Sundin linjaus herätti keskustelua. Hänen mukaansa työllisyyspoliittinen painopiste tulisi siirtää nuorisotyöttömyyden hoidosta pitkäaikaistyöttömyyden hoitoon.
"Tutkimusten mukaan puolen vuoden työttömyysjakson jälkeen puolet näistä ihmisistä on työelämän kannalta menetettyjä tapauksia. Julma vauhti, joka on sekä yksilön että kansantalouden kannalta traagista."
Nuorisotyöttömyys ei hänen näkemyksensä mukaan ole työllisyyspoliittinen vaan perhe- ja koulutuspoliittinen asia. Työllisyyspoliittiset toimet tulisi suunnata pitkäaikaistyöttömyyden hoitoon ja "lost boys" -ongelma eli nuorena työvoimasta pudonneiden poikien tilanne tulisi hoitaa muilla keinoin.
Hallituksen ja opposition vastakkainasettelu näkyi parhaiten keskustelun sivutessa energiapolitiikkaa. Alanko-Kahiluoto puolusti energiaveroa pitkän tähtäimen välttämättömänä politiikkana ja ympäristösyistä, Guzenina-Richardson kritisoi sitä antielvytyksenä. Molemmat olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että turpeen erityiskohtelu oli pöyristyttävää "kepulismia".
Paneelikeskustelun mielenkiintoisinta antia oli keskustelu pitkän tähtäimen talouspoliittisista toimista. Erittäin yksimielisinä kolmikko tuomitsi nykyisen kuntapolitiikan, kuntien itsehallinnon.
"Tehoton ja kallis systeemi tuottaa huonoa palvelua. Sekasikiö pitäisi purkaa ja rakentaa uudelleen", Sund tiivisti paneelin kannan.
Samoin paneeli tuomitsi tuloeroja kasvattavan nykyisen veropolitiikan. Palkka- ja pääomatulot pitäisi saada takaisin samalle viivalle ja tulojen progressiivinen verotus palauttaa.
Yleisön joukossa paneelia seurannut Vesa Miettinen Tietoalan toimihenkilöistä tiivisti keskustelun: "Hyviä kokonaisvaltaisia näkemyksiä taloudellisesta tilanteesta, mutta ei mitään mullistavaa uutta. Hienoa oli kuulla, että asiantuntijan mielestä Suomi on suhteellisen hyvässä tilanteessa."
Miettinen tuli viettämään jäsenpäivää sekä huvin että asian vuoksi.
"Paneeli veti, sillä on tärkeää pohtia ammattiyhdistysasioita, mutta tulin myös virkistymään."
Paneelikeskustelun kanssa samaan aikaan Suomenlinnan Yläkerholla Vierumäen testauspäällikkö Matti Heikkilä veti hyvän olon luennon. Yleisö odotti siltä etukäteen "hyvää oloa ja vinkkejä jaksamisen tueksi".
Nimettöminä pysytelleelle naiskolmikolle luennon anti oli osin tuttua mutta tosi tärkeää asiaa. Erityisesti mieleen jäi kehotus lähteä iltalenkille.
"Nimenomaan kevyt iltalenkki ja mielellään perheen kanssa, jolloin kuntoilusta ei synny stressiä vaan rentoutta."
Jäsenpäivä oli naisryhmälle sosiaalinen tapahtuma, sillä mukaan lähti samalta työpaikalta useampi henkilö. Eniten he odottivat kiertelyä saaren käsityöpajoissa.
ERTOn jäsenpäivä on jatkumo 1990-luvulta 2000-luvun puoliväliin vietetylle ERTOn valtakunnalliselle Kesäpäivälle. Jäsenistön aloitteesta elvytetyn päivän idea on kerätä ertolaiset yhteen ja tarjota eri yhdistysten ihmisille mahdollisuus tutustua toisiinsa.
Tämänvuotinen jäsenpäivä oli Helsinki-Uudenmaan alueella ja ensi vuonna se järjestetään jossain muualla. Ideana on, että jäsenpäivä kiertää ympäri maata. Alueellisuudella tavoitellaan aikaisempaa pienempää tapahtumaa, mutta mikään ei estä ertolaisia ympäri maan osallistumasta tilaisuuteen.