ERTO, SuPer ja Tehy: Yksityiselle sosiaali- ja terveyspalvelualalle ylityö- ja vuoronvaihtokielto 8.2. alkaen

 

 

Järjestöt tavoittelevat neuvotteluissa merkittäviä palkankorotuksia. Lisäksi halutaan rajata nollasopimusten käyttöä sekä parantaa työaika- ja palkkausmääräyksiä. Yksityisellä sosiaalipalvelualalla tavoitellaan myös palkkaohjelmaa, jolla korjataan palkkaero verrattuna kuntien palkkoihin. Koska keskeiset tavoitteet eivät ole neuvotteluissa riittävästi edenneet, julistivat Toimihenkilöliitto ERTO ry, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry sekä Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy ry ylityö- ja vuoronvaihtokiellon kyseisten sopimusalojen kaikille työpaikoille.

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto astui voimaan torstaina 8.2. kello 7 alkaen. Ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana ERTOn, SuPerin ja Tehyn jäsenet eivät tee ylitöitä eivätkä vaihda työvuoroja. Muuten ammattiliittojen jäsenet hoitavat normaalisti työvuoronsa.

Jo aiemmin tällä viikolla kunta-alalle julistettu ylityö- ja vuoronvaihtokielto on tuntuvasti vaikeuttanut sosiaali- ja terveysalan toimintaa. ERTO, SuPer ja Tehy ovat huolissaan siitä, että sosiaali- ja terveysalan toiminta näyttää perustuvan työntekijöiden jatkuvaan joustamiseen ja ylitöihin.

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto on laillinen työtaistelutoimenpide. Kyse ei ole lakosta. Kaikkiaan toimialalla työskentelee lähes 100 000 henkilöä.

Yksityisen sosiaali- ja terveyspalvelualan työehtosopimuksia sovelletaan mm. lääkäriasemilla, työterveyshuollossa, suun terveydenhuollossa, vanhustenhuollossa, varhaiskasvatuksessa sekä mielenterveyskuntoutujien ja nuorten parissa tehtävässä työssä. 

ERTO, SuPer ja Tehy muodostavat yhteisen Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestön, joka neuvottelee Yksityisen sosiaalipalvelualan, Terveyspalvelualan, AVAINTA ry:n, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) ja Työterveyslaitoksen työehtosopimuksista.

 

Lisätietoja:

TSN:n puheenjohtaja Anna-Leena Brax, gsm 040 092 0729

 

ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen, gsm 040 553 8536

ERTOn edunvalvontajohtaja Saara Arola, gsm 040 631 6521

 

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, gsm 050 5275 085

SuPerin neuvottelupäällikkö Pia Zaerens, gsm 050 385 8042

 

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, gsm 040 821 0028

Tehyn neuvottelupäällikkö Marianne Leskinen, gms 040 922 1174

 

ERTOn jäsen, lue täältä toimintaohjeet »