30.8.2010
Toimihenkilöjärjestöjen sivistysliitto TJS jakaa joka vuosi Vuoden Välkky -palkinnon sellaisesta ammattiyhdistyksen toiminnasta tai ideasta, joka osoittaa esimerkillistä jäsenpalvelua tai edesauttaa yhdistyksen kehittymistä ja vaikuttavuutta.
Tällaista toimintaa voivat olla esimerkiksi jäsentapahtumat ja -koulutukset, jotka kehittävät jäsenistön osaamista tai auttavat virkistäytymään, verkostoitumaan, saamaan vertaistukea tai luomaan yhteishenkeä. Toiminta voi olla myös yhdistyksen luottamustoimisten ja aktiivien motivoimista ja jaksamisen kehittämistä tai perusjäsenten työssä jaksamiseen ja työpaikan epäkohtien korjaamiseen vaikuttamista.
Etsimme ihmistä tai työryhmää, jonka hyvät ideat tai ahkera työpanos yhdistyksen jäsenpalvelun toteuttamisessa tai yhdistyksen kehittämiseksi ovat tehneet esityksen tekijään niin suuren vaikutuksen, että hänen/heidän halutaan tulevan ansioistaan palkituksi.
Suuret asiat voivat saada alkunsa pienistä oivalluksista ja rohkeista aloituksista. Palkinnon välityksellä halutaan osoittaa arvostusta akavalaisten ja STTK:laisten yhdistysten toimijoille ja toiminnalle sekä tiedottaa uusista ideoista ja toimintamalleista.
Tee oma ehdotuksesi palkinnon saajaksi! Lähetä ehdotus perusteluineen kulttuurisihteeri Inka Ukkolalle 30.9.2010 mennessä osoitteella:
inka.ukkola@tjs-opintokeskus.fi
tai
TJS Opintokeskus
Ratamestarinkatu 11 A
00520 Helsinki.
Palkinto luovutetaan 7. joulukuuta. Palkinnonsaajan valitsee Toimihenkilöjärjestöjen sivistysliitto TJS:n liittohallitus. TJS:n jäseniä ovat Akava ja STTK.
Lisätietoja:
www.tjs-opintokeskus.fi