Suvaitsevaa joulua ja tasapuolista uutta vuotta

Ystean toinen kokonainen toimintavuosi on takanapäin

Yksityisen sosiaalipalvelun, yksityisen terveyspalvelun ja sosiaalialan järjestöjen ja yleishyödyllisten yhdistysten liittouma on vakiinnuttanut toimintansa. Alun perin jo tiesimme, että entisten SOTT ry:n ja YLTT ry:n yhdistyminen tuo mukanaan aivan uutta opittavaa kaikille osapuolille. Työolot ja työtehtävät ovat kovin erilaisia näillä meidän kolmella suurella toimialallamme.

Yksityisen sosiaalialan työ tehdään pääasiassa pienissä hoito- ja hoivakodeissa, palvelutaloissa ja toimintakeskuksissa

Työtä tehdään tiiviissä vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa. Kun työyksiköt ovat pieniä, vallitsee niissä usein lähes kodinomainen tunnelma. Asiakkaat ja työntekijät ovat kuin yhtä perhettä. Tällaisessa tilanteessa on joskus vaikeaa vetää ammattihenkilön roolia. Ei saisi mennä liikaa ihmiskohtaloihin mukaan vaikka empatian tunteet ovat sallittuja ja toivottujakin. Työ ja asiakkaat pitää voida jättää työvuoron päättyessä taakse, silloin kun oma aika alkaa.

Yksityisellä terveyspalvelualalla tehdään hoivabisnestä

Ero yksityiseen sosiaalipalveluun on jyrkkä. Terveyspalveluissa trendi kulkee kohti yhä suurempia työyksiköitä. Yritykset ketjuuntuvat, niitä myydään ja ostetaan sen mukaan, miten osakkeenomistajien tuotto-odotukset kulkevat. Mikäli tuotto ei ole tarpeeksi suurta, pannaan koko työpaikka myyntiin. Sijoittajia tuntuu löytyvän. Ulkomaiset ketjut ovat jo rantautuneet. Työ on asiakastyötä, mutta suurissa työpaikoissa osa väkeä tekee hallinnollisia ja toimistotöitä, eivätkä kohtaa asiakkaita ollenkaan. Kyse on kuitenkin ihmisten hoivasta ja hoidosta, jossa liikutaan inhimillisellä rajapinnalla. Asiakkaat eivät ole vain maksajan roolissa. Heillä on oikeus saada myös palveluja. Kun voitontavoittelussa mennään tarpeeksi pitkälle ja henkilökunnan määrästä tingitään, on henkilökunnan jaksaminen kovalla koetuksella. Lisäksi painaa huoli työn jatkuvuudesta.

Sosiaalialan järjestöissä ja yleishyödyllisissä yhdistyksissä toimitaan hyvin monenlaisissa tehtävissä

Osa tekee kuntoutus- ja muuta asiakastyötä, osa hallinnollista ja toimistotyötä. Lisäksi väkeä on projekteissa, suunnittelemassa ja kokeilemassa uusia toimintatapoja. Suuri osa tekee itsenäistä työtä, joka vaatii hyvää organisointi- ja työnhallintakykyä. Toiset ovat kurssityössä ja työ on samanlaatuista kuin sosiaalialan palveluyksiköissä. Kolmannen sektorin rahoituksen ongelmat näkyvät työntekijöiden arjessa. Kela ostaa kursseja ja määrää pitkälti työlle asetetut vaatimukset ja siitä maksettavan korvauksen. RAY vähentää tukeaan järjestöille. Kunnat ulkoistavat ja kilpailuttavat palveluitaan, jolloin järjestöt kilpailevat niistä keskenään ja sosiaalipalveluyksiköiden kanssa. Halvimman hinnan tarjoaja voittaa kilpailun. Yleensä silloin tingitään henkilökunnan määrässä ja laadussa ja palvelun taso laskee. Työntekijät uupuvat kun työn jatkuminen on epävarmaa ja työtä on aivan liiaksi.

Näissä oloissa meidän ystealaisten tulee osoittaa solidaarisuutta toisillemme

On välttämätöntä oppia tuntemaan millaiset ovat työelämän realiteetit eri toimialueillamme. Kaikkien ei ole yhtä helppo osallistua ERTOn ja Ystean toimintaan. Ei työvuorojen määrittämästä asiakastyöstä lähdetä kokoustamaan kovin helposti. Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimus sallii osallistumisen ammattiyhdistysten hallintoon työajalla. Muut sopimukset eivät tällaista etua tunne. Kaikilla on oltava tasavertaiset mahdollisuudet saada äänensä kuuluviin ja vaikuttaa työolojen kehittämiseen. Ystean hallinnossa alkavat yksityisen sosiaali- ja terveyspalvelun edustajat olla vähemmistönä. On yhä vaikeampaa saada näiltä työpaikoilta väkeä lähtemään mukaan toimintaan. Pitäkäämme kynsin hampain kiinni monimuotoisuudestamme. Olkaamme uteliaita mitä tapahtuu oman toimialamme ulkopuolella.


Toivon kaikille ystealaisille menestystä arvokkaassa työssänne. Pitäkää puolenne työpaikoilla! Olemme Hyvän Työn Tekijöitä, emme mitään hyväntekijöitä.

Matti Ojamo
puheenjohtaja