Hyvää Vuoden 2010 loppua toivotellen

Vuosi 2010 on muutamaa päivää vaille paketissa

Vuoteen mahtuu monenlaisia asioita; on iloisia, mieleenpainuvia ja myös ikäviä ja surullisia asioita. Nämä kaikki mielenalat kuuluvat ihmisen elämään ja jäävät historiana elämään mielissämme, jotkut hyvinä jotkut huonoina muistoina.

Kaikkein koskettavimpana joulusta jäi mieleeni eräs TV-ohjelma köyhästä perheestä, jossa oli viisi kasvuikäistä lasta. Vanhemmilla ei ollut töitä ja lapsilla suuret toiveet joulun onnistumisesta lahjoineen ja ruokineen. Siinä tuli riipaisevasti esille ihmisten epätasa-arvo. Kaikki toivottavat hyvää ja rauhaisaa ja kinkkuisaa joulua. Kuinka sen järjestät, kun kaikkialle tarvitaan euroja ja paljon, runsaan joulun järjestäminen on mahdotonta.

Meidän pitäisi pysähtyä miettimään, että joulu ei ole vain tavaralahjoja ja runsaita antimia, vaan taitoa huonommissakin olosuhteissa rauhoittua nauttimaan joulusta. Suomi on silloin vasta hyvä yhteiskunta kun se pitää heikoimmassakin asemassa olevista jäsenistään huolta. Ketään ei saa jättää. Hyvinvointivaltio on säilytettävä ja vahvistettava sitä. Tähän YSTEAMMEKIN haluaa osallistua tulevanakin vuonna!

Toivotan Teille kaikille Hyvää Uutta Vuotta!

Kaija Raatikainen
varapuheenjohtaja