Aktiivit etsinnässä – erityisesti työpaikkatasolla tarvitaan toimijoita

Olemme käynnistäneet uusien järjestöaktiivien etsinnän levittämällä ilmoitusta ”avoimista työpaikoista” – tosin ilman palkkaa. Ilmoituksessa luvataan uusille tulokkaille suoraan paikka Ystean hallituksessa. Tarjolla on monenlaisia kiinnostavia tehtäviä, nettisivujen hoitoa, lehden toimittamista, taloudenhoitoa, kv-asioita, messutyötä, ym kaikkea tätä monipuolista puuhaa, jota ammattiyhdistyksessä riittää. Koska pyöritämme toimintaa täysin vapaaehtoispohjalla ja omien ansiotöittemme ohella, eivät korvaukset nouse kovin huimiksi. Kulut korvataan, päivärahat tulevat matkustussäännön mukaisesti, kokouspalkkioitakin maksetaan ja joistain harvoista tehtävistä saa jopa 100 – 250 euron kuukausipalkkion (miinus verot).

Työmies on palkkansa (?) ansainnut

Palkkiot ovat pieniä, mutta tämän lisäksi tulevat immateriaaliset edut. Aktiivien joukossa tutustuu erilaisiin ihmisiin, jotka työskentelevät eri puolilla Suomea ja hyvin todennäköisesti erilaisessa ammatissa, kuin missä sinä työskentelet. Työ on pääasiassa ryhmätyötä, mutta jokaisella hallituksen jäsenellä on myös oma vastuualueensakin. Monet vastuut voi jakaa toisen kanssa.

Yhteydenottoja onkin tullut ilmoituksemme johdosta. KAIKKI otetaan huomioon kun seuraavan kerran 13.11.2010 jäsenet kokoontuvat syyskokoukseen täyttämään hallitusta erovuoroisten jännittäessä onko jatkoa tulossa. Osa nykyisen hallituksen väestä jää omasta halustaan pois. Yleensä uudet kasvot aloittavat hallituksen varajäsenen paikalla ja siitä siirtyvät sitten kokemuksen kasvaessa varsinaisen jäsenen toimeen.

Ay-toiminta on täynnä lyhenteitä ja outoja termejä

Kynnys ruohonjuuritasolta suoraan hallituksen varsinaiseksi jäseneksi voi olla korkea. Hallituksen kokoukset kestävät viitisen tuntia ja esityslista on 12 sivua pitkä. Listalla vilisee mystisiä lyhenteitä ja termejä: TSN, terveyspalvelualan edunvalvontavaliokunta, hyvinvointi-STTK, KEPA, lomatuki, strategiatyö, työvaliokunta, STTK:n KU PaTo, HED-kirjeet, UNI-Finland, ENO-seminaari, työttömyyskassan hallitus, luottamusmiesvalinnat, jne. On aika vaikea hahmottaa miten toiminta on organisoitu, kun erilaisia toimikuntia, valiokuntia ja edustajistoja on sekä Ystealla, Ertolla, STTK:lla sekä Erton työttömyyskassallakin omansa. Mitä kaikki näiden yhteydessä toimivat valiokunnat, toimikunnat ja työryhmät tekevät?

Aloitus mieluusti ruohonjuuritasolla

Olenkin pohtinut, että meidän pitäisi kohdentaa Aktivistien etsintä enemmänkin uusien työpaikkatason toimijoiden saamiseksi. Sieltä sitten noustaan kokemuksen ja kiinnostuksen myötä portaissa ylemmäksi ja tullaan mukaan yhdistyksen hallintoon ja Erton hallintoon. Erityisen tärkeää olisi saada työpaikoille työpaikkaosastoja tai klubeja. Kumpaakin nimeä voi käyttää. Näille tarvitaan vetäjiä. Riittää, kun on yksi aktiivi ja hänellä kaveri, ja niin tämä työpari pistää illanvieton työkavereille pystyyn ja toiminta käynnistyy. Näin luodaan pohjaa luottamusmiestoiminnalle ja päästään työpaikalla edunvalvonnassa hyvin liikkeelle. Työpaikkatason aktiiveihin pätevät samat säännöt kuin hallituksen toimijoihinkin; tekemätöntä työtä on niin paljon kuin ehtii ja viitsii tehdä, palkkiot ovat vähäiset, mutta on hauskaa ja palkitsevaa tehdä työkaverien kanssa yhdessä töitä työolojen kohentamiseksi.

Matti Ojamo
puheenjohtaja